Voiko yhden A:n pelaajasta todella kasvaa kolmen A:n pelaaja ja lopulta ammattilainen? Seguro Trainingin slogan – “Yhden A:n pelaajista kolmen A:n pelaajia ja AAA-pelaajista ammattilaisia” – kiteyttää tämän unelman. Ja tämä slogan aiheuttaa paljon mielipiteitä ja keskustelua, mutta toki mielestämme keskustelu on hyvä ja mielipiteitä saa olla. Moni harrastaja miettii myös, onko hänen edes mahdollista osallistua valmennukseen jos tavoite ei ole ammattilaisuus. Vastaus on kyllä: Seguro Trainingin valmennukset sopivat kaikentasoisille pelaajille – junioreista ammattilaisiin. Harjoitteet ja tavoitteet mukautetaan aina yksilöllisesti pelaajan taitotason ja päämäärien mukaan, joten jokainen halukas harrastaja on tervetullut mukaan kasvamaan pelaajana. Slogan kertoo vain sen millä filosofialla, intohimolla ja vakavuudella suhtaudumme asiakkaidemme auttamiseen.
Seuraavassa pureudumme niihin keskeisiin tekijöihin, joiden avulla tavallisesta pelaajasta voi kehittyä AAA-tason peluri ja jopa ammattilainen. Samalla hälvennämme epäilyksiä ja tarjoamme tutkitun tiedon valossa rohkaisua jokaiselle omasta huipulle johtavasta polustaan haaveilevalle.
Lahjakkuus on vain lähtökohta
Lahjakkuus on usein se kipinä, joka sytyttää niin pelaajan itsensä kuin ympäristön uskomaan potentiaaliin. On totta, että synnynnäinen lahjakkuus voi antaa etumatkaa – mutta se on kaksiteräinen miekka. Pelkkä luontainen taito ei riitä viemään urheilijaa huipulle, jos sen varaan jää lepäämään. Kuten eräässä tutkimuksessa osuvasti todetaan, todellisuudessa lahjakkaimmiksi huipuiksi nousevat ne, jotka harjoittelevat enemmän kuin muut – juuri harjoittelu on menestyksen todellinen syy. Toisin sanoen lahjakkuus auttaa alkuun, mutta menestyäkseen on tärkeämpää omaksua asenne, jossa halu oppia ja kehittyä on jatkuvaa.
Lahjakkuuden varjopuoli onkin, että jos asioita saa aluksi liian helposti, voi kehittymisen eteen vaadittava työnteko jäädä vähälle huomiolle. Huipulla pitkään menestyvät urheilijat ovat usein juuri niitä, joilla on nöyrä asenne ja sitoutuminen jatkuvaan kehittymiseen – he ymmärtävät, että lahjakkuus antaa lähtölaukauksen, mutta vasta kova työ ja sinnikäs harjoittelu kantavat maaliin asti. On siis tärkeää käyttää lahjakkuutta ponnahduslautana, ei oikotienä ohi työnteon.
Oma-aloitteinen harjoittelu ja harjoittelun määrä
Yksi merkittävä erottava tekijä huipulle yltäneiden urheilijoiden ja muiden välillä on harjoittelun määrä – etenkin omaehtoisen harjoittelun määrä. Menestyneet pelaajat eivät tyydy vain joukkueen yhteisiin treeneihin, vaan harjoittelevat usein enemmän kuin muut. Tutkimuksissa on havaittu selviä eroja: kun ammattilaispelaajia verrattiin puoliammattilaisiin ja harrastajiin, ammattilaiset olivat nuoruudessaan käyttäneet huomattavasti enemmän aikaa omatoimiseen harjoitteluun ja pelailuun. Itse asiassa eräässä seurantatutkimuksessa tulevilla ammattilaisilla kertyi lapsuus- ja juniorivuosina keskimäärin yli kaksinkertainen määrä omalla ajalla tapahtuvaa harjoituspelailua verrattuna niihin pelaajiin, joista ei myöhemmin tullut ammattilaisia. Sen sijaan ohjattujen harjoitustuntien määrässä ryhmien välillä ei ollut merkittävää eroa – huippupelaajat siis ottivat etumatkaa erityisesti tekemällä ekstraa omin päin.
Määrän lisäksi on olennaista huomata oma-aloitteisuuden voima: halu harjoitella itsekseen ja oppia uutta myös vapaa-ajalla. Kenties potkit pihalla palloa iltaisin tai menet vapaaehtoisesti jäälle ennen muita – nämä teot kerryttävät etumatkaa. Jokainen ylimääräinen toisto ja harjoitustunti kehittää taitoja ja fysiikkaa eteenpäin. Kun muut lepäävät, omatoiminen harjoittelija kartuttaa “harjoittelupankkiinsa” valuuttaa, joka lunastetaan parempana pelinä otteluissa. Huipulle tähtäävien urheilijoiden tarinoista toistuu usein sama teema: he ovat valmiita tekemään hieman enemmän töitä kuin kilpailijansa. Tällainen määrätietoisuus ja oma-aloitteisuus luovat vankan pohjan kehittymiselle.
Harjoittelun laatu ja oikea-aikaisuus
Pelkkä määrä ei kuitenkaan riitä – harjoittelun laatu on vähintään yhtä tärkeää. Laadukas harjoittelu tarkoittaa oikeiden asioiden tekemistä oikeaan aikaan. Nuorten urheilijoiden kehityksessä puhutaan usein herkkyyskausista: tietyissä ikävaiheissa keho ja mieli ovat erityisen vastaanottavaisia tiettyjen ominaisuuksien kehittämiselle. Esimerkiksi nopeus, ketteryys tai vaikkapa lajitekniikka voivat kehittyä parhaiten, kun harjoitus ajoittuu otolliseen kasvuvaiheeseen. Valmentautumisessa on siis järkevää huomioida, mitä ominaisuuksia milloinkin painotetaan, jotta harjoittelu tuottaa parhaan mahdollisen kehityksen pitkällä aikavälillä.
Laadun tae on suunnitelmallisuus ja progressiivisuus. Harjoittelua ei voi junnata paikallaan: nousujohteisuus on avain kehitykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että harjoitusmäärän ja -tehon tulee kasvaa asteittain urheilijan kehittyessä, ja harjoitussisältöjen on vastattava kasvavia vaatimuksia. Tutkimustieto tukee tätä: nuoren urheilijan on edettävä askel kerrallaan kohti isompia kuormia ja vaativampia harjoitteita, ja tämä edellyttää valmentajilta tarkkaa suunnittelua ja osaamista. Oikeaan aikaan tehdyt oikeat asiat – esimerkiksi perustekniikoiden hiominen nuorella iällä, fysiikkaharjoittelun painottaminen kasvupyrähdyksen jälkeen, tai yksilön heikkouksien vahvistaminen oikeassa kehitysvaiheessa – maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti.
Laadukas harjoittelu huomioi myös palautumisen ja kokonaiskuormituksen. On tärkeää tehdä paljon töitä, mutta vielä tärkeämpää on tehdä fiksuja asioita. Progressiivinen harjoittelu ei tarkoita vain määrän lisäämistä, vaan myös jatkuvaa oppimista ja mukauttamista: harjoittelun sisältö elää urheilijan tarpeiden mukaan. Kun laatu ja määrä kulkevat käsi kädessä, kehitys on vahvaa ja tasaista.
Motivaation lähde – sisäinen kipinä kantaa
Mikä saa urheilijan nousemaan aamulla treenaamaan, silloinkin kun väsyttää? Motivaation lähde on ratkaisevan tärkeä tekijä siinä, kuinka pitkälle pelaaja kehittyy. Motivaatiota on kahdenlaista: ulkoista ja sisäistä. Ulkoiset motivaattorit – kuten palkinnot, maine, vanhempien tai valmentajien odotukset – voivat kyllä antaa hetkellistä puhtia, mutta niiden teho harvoin kantaa äärimmäisen pitkälle. Sen sijaan sisäinen motivaatio – pelaajan oma palo ja rakkaus lajiin – on polttoaine, joka ei hevin lopu. Sisäinen motivaatio on tutkimusten mukaan merkittävä tekijä sekä lajin pariin hakeutumisessa että siinä pysymisessä. Toisin sanoen, kun tekemistä ohjaa pelaajan oma intohimo ja halu kehittyä, jaksaa hän todennäköisemmin harjoitella vuodesta toiseen.
Tutkimuksissa on myös havaittu, että sisäisesti motivoituneet urheilijat voivat paremmin ja sitoutuvat tiukemmin harjoitteluun kuin ne, jotka toimivat enimmäkseen ulkoisten palkkioiden toivossa. Sisäinen motivaatio – ilo pelaamisesta, halu tulla paremmaksi ihan itsensä takia – luo kestävää pohjaa. Ulkoinen motivaatio, kuten pelkkä voittamisen halu palkintojen vuoksi tai vanhempien miellyttämiseksi pelaaminen, saattaa sen sijaan johtaa nopeammin motivaation hiipumiseen vastoinkäymisten ilmaantuessa. Kestävimmillään motivaatio on, kun sisältä kumpuava into vie pelaajaa eteenpäin. Tällöin harjoitteleminen ei tunnu pakolta, vaan etuoikeudelta – ja jokainen treeni on askel kohti omia unelmia.
Valmentajan ja vanhempien rooli on tukea sisäistä motivaatiota: kannustaa, ei painostaa. Kun nuori urheilija oppii nauttimaan itse prosessista – onnistumisista ja oppimiskokemuksista – syntyy positiivinen kierre, jossa kehittyminen itsessään ruokkii motivaatiota entisestään. Sisäinen kipinä on se tuli, joka roihuaa vielä silloinkin, kun ulkoiset tuulet puhaltavat heikommin.
Rakkaus lajiin ja ilo tekemisestä
Huipulle nousevat lähes poikkeuksetta ne, jotka rakastavat lajiaan. Aito ilo tekemisestä kantaa läpi vaikeidenkin aikojen. Parhaat pelaajat usein muistuttavat, että he ovat pohjimmiltaan edelleen samoja pihapeleistä nauttivia lapsia kuin uransa alussa. Leikinomainen suhde harjoitteluun – se, että kentälle tai jäälle meneminen tuntuu hauskalta eikä pelkästään työltä – auttaa pitämään motivaation ja luovuuden vireänä.
Vapaamuotoisen leikin ja pelailun merkitystä ei voi liikaa korostaa. Moni taituri on koulinut perustaitojaan pihapeleissä, kavereiden kanssa ilman valmentajan ohjausta. Tällainen ympäristö ruokkii luovuutta, reagointikykyä ja ennen kaikkea rakkautta lajiin. Tutkimukset tukevat tätä kokemusta: eräässä nuoruusvaiheen harjoittelumääriä selvittäneessä tutkimuksessa todettiin, että lapsuudessa ja varhaisnuoruudessa omalla ajalla pelailtu tunnit olivat huomattavasti suurempia niillä pelaajilla, joista tuli aikuisena ammattilaisia, verrattuna niihin joille ammattilaisura ei auennut. Toisin sanoen huipulle ponnistaneet olivat nuorena pelanneet paljon huvin vuoksi, ei vain pakon edessä ohjatuissa treeneissä.
Rakkaus lajiin näkyy käytännössä haluna tehdä töitä ja viettää aikaa lajin parissa silloinkin, kun siitä ei saa palkintoa tai tunnustusta. Se on sitä, että ilmestyy kentälle ensimmäisenä ja lähtee viimeisenä – koska siellä viipyminen on yksinkertaisesti kivaa. Kun harjoittelu on leikinomaista ja onnistumisen elämykset tuottavat iloa, kertyy huomaamatta tuhansia toistoja ja tunteja, jotka kehittävät taitoja eteenpäin. Pihapelien pilke silmäkulmassa tuo myös rentoutta ja rohkeutta kokeilla uusia kikkoja ilman suorituspaineita. Tämä ilo ja luovuus siirtyvät ajan myötä kilpailutilanteisiin: pelaaja uskaltaa pelata vapautuneesti ja nauttia jokaisesta hetkestä, mikä usein erottaa hyvän pelaajan erinomaisesta.
Luottamus prosessiin – pitkäjänteisyys palkitaan
Huipulle ei ole oikopolkuja. Pitkäjänteisyys ja kärsivällinen prosessiin luottaminen ovat ehdottomia hyveitä pelaajakehityksessä. On inhimillistä toivoa tuloksia nopeasti, mutta urheilijan polku on maraton, ei pikamatka. Tutkimusten mukaan huipputason saavuttaminen vaatiikin tyypillisesti vähintään 8–12 vuoden määrätietoisen harjoittelun – edes poikkeuksellisen lahjakas urheilija ei yleensä saavuta huippua nopeammin. Tämä niin sanottu “10 000 tunnin sääntö” kuvastaa, että vuosien työ on rakennettava pala palalta: kehittymisen prosessi on pitkä, ja sitä on kunnioitettava.
Usein sanotaan, että pitää rakastaa itse matkaa, ei vain päämäärää. Kun katsoo huippu-urheilijoiden uria, niihin mahtuu vuosien työ, josta suuri osa on tapahtunut kaukana parrasvaloista arjen harjoituksissa. Menestys rakentuu aina usean vuoden johdonmukaisella harjoittelulla – mikään yksittäinen temppu tai “huippukuuri” ei korvaa vuosien perustyötä. Tämä on tärkeä muistaa etenkin vanhemmille ja nuorille, jotka joskus saattavat hätiköidä valmennuskuvioiden kanssa. Valmentajaa tai harjoitusohjelmaa ei kannata vaihtaa hetken oikukkaiden tunteiden perusteella, sillä jatkuva alusta aloittaminen eri metodien parissa voi hidastaa kehitystä. Sen sijaan luottamus omaan valmennusprosessiin ja pitkäjänteinen työskentely tuottaa tulosta, kunhan malttia riittää.
Pitkäjänteisyyteen kuuluu myös se, että ei lannistu vastoinkäymisistä. Kehitys ei koskaan kulje täysin suoraviivaisesti ylöspäin; tulee loukkaantumisia, notkahduksia tai kausia, jolloin tuntuu ettei edistystä tapahdu. Tällöin usko prosessiin punnitaan. Ne, jotka jaksavat uskoa omaan tekemiseensä ja jatkaa työntekoa vaikeuksista huolimatta, keräävät ajan mittaan edun. Sinnikkyys – yhdistelmä intohimoa, kärsivällisyyttä ja itsekuria – onkin monen menestystarinan taustalla. Vasta kun perusasiat on tehty huolella ja riittävän pitkään, on kivijalka kestää huipun vaatimukset. On hyvä muistaa, ettei huippu-urheilussa ole pikavoittoja: jokainen toisto, jokainen harjoitus ja jokainen kausi on investointi tulevaisuuden menestykseen.
Monipuolisuus luo vahvan perustan
Useat tutkimukset ja esimerkit huippu-urheilijoista osoittavat, että monilajisuus nuorena on eduksi. Harva maailman huippu erikoistui täysin yhteen lajiin heti lapsena. Päinvastoin, monen menestyjän lapsuus piti sisällään useita eri urheilulajeja 14–15 ikävuoteen saakka. Lähes kaikki asiantuntijat, jotka puhuvat aiheesta kehottavat pitämään nuoruudessa urheilun kirjon laajana, jotkut sanovat että jopa vielä alle 15-vuotiailla monilajisen harrastamisen pitäisi olla ykkösasia. Näkemys ei ole tuulesta temmattu, vaan tutkimustieto tukee sitä. Tanskalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että ne urheilijat, jotka 9–15-vuotiaina harjoittelivat selvästi eniten pelkästään omaa päälajiaan, kyllä pärjäsivät nuorina hyvin – mutta eivät yltäneet aikuisina aivan huippu-urheilijoiksi asti. Sen sijaan saman ikäisenä monipuolisemmin treenanneet urheilijat ylsivät myöhemmin parempiin tuloksiin. Toisin sanoen varhainen yhteen lajiin lukkiutuminen ei välttämättä tuonutkaan pitkäaikaista etua, päinvastoin.
Samansuuntaisia tuloksia saatiin jo aiemminkin: eräässä tutkimuksessa todettiin, että aikainen lajivalinta on yhteydessä tulostason nopeampaan tasaantumiseen urheilu-uran aikana. Monipuolisuus nuoruudessa voi siis lykätä liian varhaista erikoistumista ja ehkäistä kehityksen hiipumista teini-iässä. Monilajisuus kehittää urheilijaa kokonaisvaltaisesti: eri lajit tuovat erilaisia taitoja, kehonhallintaa ja pelikäsitystä, jotka voivat täydentää toisiaan. Esimerkiksi jalkapalloilija voi hyötyä yleisurheilun nopeus- ja kimmoisuusharjoittelusta, tai jääkiekkoilija pallopelien silmä-käsi-koordinaation kehittymisestä. Lisäksi psyykkisesti monen lajin harrastaminen pitää harjoittelun tuoreena ja mielen virkeänä, mikä osaltaan voi ehkäistä loppuun palamista nuorella iällä.
Tilastot nuorten huippu-urheilijoiden taustoista kertovat samaa tarinaa: suurin osa menestyjistä harrasti useampaa lajia ainakin 14–15-vuotiaaksi asti ennen kuin fokusoitui päälajiinsa. Siksi vanhempien ja valmentajien kannattaa rohkaista lapsia kokeilemaan eri lajeja nuorella iällä. Kun pohja rakentuu laaja-alaiselle liikunnalle, on erikoistumisen hetkellä (noin 15 ikävuoden jälkeen) urheilijalla takanaan rikas liikepankki ja motorinen kokemusvarasto, jota hyödyntää. Monipuolisuus luo vahvan perustan, josta on hyvä ponnistaa huipun vaatimiin erikoistaitoihin.
Harrastajat mahtuvat mukaan siinä missä tavoitteelliset pelaajat – kaikki samanarvoisina
Lopuksi on tärkeää korostaa, että Seguro Trainingin toiminta ei ole tarkoitettu vain “valmiiksi” taitaville. Päinvastoin, organisaation filosofia on viedä jokaista pelaajaa eteenpäin omalla tasollaan. Valmennuksemme soveltuvat kaikentasoisille pelaajille junioreista ammattilaisiin. Jokainen harjoittelija on yksilö, ja harjoitusohjelmat suunnitellaan vastaamaan juuri kyseisen pelaajan nykyistä taitotasoa ja hänen tavoitteitaan. Tämä tarkoittaa, että harrastaja saa yhtä lailla hyötyä Seguro Trainingin metodeista – harjoitteet voidaan skaalata ja muokata haastaviksi mutta sopiviksi, jotta kehitystä tapahtuu ja mielekkyys säilyy.
Moni harrastajataustainen nuori on Seguro Trainingin matkassa nostanut tasoaan huimasti, kun hänelle on tarjottu oikeanlaista valmennusta ja kannustusta. On hienoa nähdä, kuinka pelaajan itseluottamus kasvaa, kun hän huomaa pärjäävänsä harjoitteissa ja oppii uutta. Jokainen pelaaja – oli hän sitten “yhden A:n” tasolla aloittava juniori tai jo “kolmen A:n” kilpajoukkueen runkopelaaja – ansaitsee mahdollisuuden kehittyä täyteen potentiaaliinsa.
Lopuksi: pitkäjänteisyyttä, intohimoa ja uskoa omaan polkuun
Matka yhden A:n pelaajasta kolmen A:n pelaajaksi ja edelleen ammattilaiseksi on yhdistelmä intohimoa, kovaa työtä, fiksua harjoittelua ja oikeaa asennetta. Tarvitaan lahjakkuutta, mutta ennen kaikkea tarvitaan määrätietoista harjoittelua vuodesta toiseen. Tarvitaan itseluottamusta ja motivaatiota, joka kumpuaa pelaajasta itsestään – rakkautta lajiin, joka saa tarttumaan mailaan tai palloon silloinkin, kun kukaan ei käske. Tarvitaan myös ympäristö, joka tukee kasvua: valmentajia, jotka osaavat ohjata oikeaan suuntaan, ja perhettä joka kannustaa ja ymmärtää pitkäjänteisen työn arvon.
Seguro Trainingin slogan ei ole tyhjä lupaus, vaan tavoite joka ohjaa toimintaamme päivittäin. Tekemällä oikeita asioita systemaattisesti, saadaan erinomaisia tuloksia – tämä ajatus on kirjattuna verkkosivuillemme, emmekä tingi siitä. Uskomme, että kun pelaaja sitoutuu prosessiin ja nauttii matkasta, hänen potentiaalinsa on rajaton. Yhden A:n pelaajasta voi kasvaa kolmen A:n pelaaja, ja AAA-pelaajasta ammattilainen, kun edellä kuvatut palaset loksahtavat kohdalleen. Meillä on myös useita pelaajia, jotka omien/vanhempiensa sanoin ovat saavuttaneet seuraavan A-tason avullamme.
Jokaisen huipun valloittaneen urheilijan taustalta löytyy hetki, jolloin hän oli vielä tuntematon harrastaja – ehkä juuri samanlainen kuin sinä, joka tätä luet tai teiltä kotoa löytyvä nuori. Ero syntyy siitä, mitä seuraavaksi tehdään. Lähdetäänkö mukaan prosessiin, opetellaanko rakastamaan työntekoa ja peliä, kasvatetaanko taitoja pala kerrallaan? Seguro Training on valmis kulkemaan pelaajan kanssa tämän matkan. Me tarjoamme tietotaidon ja tuen – te tuotte paikalle motivaation ja unelman. Tästä yhdistelmästä syntyvät menestystarinat. Onko seuraava tarina sinun?
Kirjalliset lähteet omien kokemusten ja asiantuntijuuden lisäksi:
- Mononen, K. ym. 2014. Urheilijan polun valintavaihe. (Lainaus teoksesta: harjoittelun määrän ja laadun progressiivinen kasvu)theseus.fi.
- Ford, P. ym. 2009; Helsen, W. 1998. Tutkimus nuorten jalkapalloilijoiden harjoitusmääristä. (Lainaus: ammattilaispelaajat harjoittelevat enemmän, omatoimisen pelailun erot)theseus.fitheseus.fi.
- Ryan, R. & Deci, E. 2017. Self-Determination Theory (viitteellinen, sisäinen motivaatio aloituksessa ja sitoutumisessa)theseus.fi.
- Vallerand, R. (kts. Mageau & Vallerand 2003). Motivation and sport (viitteellinen, sisäinen motivaatio ja hyvinvointi)erepo.uef.fi.
- Nummela, A. 2021. Juoksija-lehti: Monilajisuus kasvattaa urheilijoita. (Lainaus: alle 15-v monilajisuus ja tanskalainen tutkimus tuloksineen)juoksija.fijuoksija.fi.
- Yle Urheilu 2012. Pelkkä lahjakkuus ei riitä (Hanno Möttölä -blogi).
- JAMK Open Stage 2016. Musiikin aivotutkimus (Lainaus: lahjakkaimpia ovat ne, jotka harjoittelevat eniten)verkkolehdet.jamk.fi.
- Yle Urheilu 2011. Menestys vaatii pitkäjänteistä tukea (Tero Föhrin kolumni suunnistuksesta)yle.fi.
- KIHU/Haapala 2020. Lasten ja nuorten harjoittelu – mitä, milloin? (viitteellinen, 8–12 vuotta huipulle, 10 000 tunnin sääntö)theseus.fi.
