Joukkueharjoittelu on jääkiekossa arjen perusta. Mutta vaikka pelaajat harjoittelevat samalla jääajalla, jokainen heistä on omalla kehityspolullaan – eri vahvuuksin, erilaisissa fyysisissä ja taidollisissa vaiheissa. Siksi joukkueen sisäisellä ryhmäjaolla on valtava merkitys yksilön kehitykselle.
Ryhmäjaon avulla valmentaja voi tukea pelaajien kasvua, rakentaa turvallista ilmapiiriä ja mahdollistaa sen, että jokainen saa sopivasti haastetta ja onnistumisia. Huolella suunniteltu ryhmäjako on paljon enemmän kuin vain harjoitusryhmien jako, se on keino yksilöllistää, motivoida ja kehittää koko joukkuetta kestävästi.
Ryhmäjaon avulla huomioidaan yksilön kehitysvaihe
Juniorijoukkueissa pelaajien erot fyysisessä, motorisessa ja henkisessä kehityksessä voivat olla suuria. Pelaajat kasvavat ja kehittyvät eri tahtiin, ja se vaikuttaa suoraan harjoittelun tarpeisiin.
Kun ryhmäjakoja mietitään kehitysvaiheen, ei pelkän syntymävuoden perusteella, harjoittelu on aidosti yksilölähtöistä. Tällöin voidaan tarjota oikeantasoista kuormitusta jokaiselle: riittävästi haasteita taitavammille, mutta turvallinen ja motivoiva oppimisympäristö kehittyville pelaajille.
Tämä ei tarkoita pysyviä ”parempien” ja ”heikompien” ryhmiä. Päinvastoin – ryhmäjakojen tulee elää ja mukautua kauden edetessä. On tärkeää, että pelaajat kokevat ryhmänsä reiluksi, vaihtelevaksi ja perustelluksi. Selkeä viestintä auttaa tässä paljon.
Tasoerojen hallinta – miten tukea jokaista oikealla tavalla
Käytännössä monessa joukkueessa harjoitellaan ryhmissä, joissa on suuria taitotasoeroja. Miten valmentaja voi varmistaa, että kaikki kehittyvät – ilman että osa turhautuu tai jää jälkeen?
1. Harjoittele samalla teemalla, eri vaatimustasolla
Sama harjoitus voidaan toteuttaa eri vaikeustasoilla. Esimerkiksi:
- Perusluisteludrillissä kehittyvä pelaaja tekee harjoitteen ilman kiekkoa keskittyen hyvään tekniikkaan.
- Taitavampi pelaaja tekee saman harjoitteen kiekon kanssa tai kovemmalla tempolla.
- Erittäin kehittyneelle voidaan lisätä vielä pelinomaisia elementtejä, kuten paine puolustajalta tai erilainen reaktioärsyke.
2. Hyödynnä kiertoharjoittelua pienryhmissä
Yksi tehokas keino hallita tasoeroja on kiertoharjoittelu, jossa harjoitus jaetaan eri pisteisiin tai pienryhmiin, joissa keskitytään eri teemoihin. Taitotasoa voidaan säätää harjoitekohtaisesti, jolloin jokainen pelaaja pääsee työskentelemään itselleen sopivalla tavalla.
Tämä ei tarkoita pelaajien pysyvää jakamista tiettyihin tasoryhmiin, vaan fiksua yksilöllistämistä osana arkea. Pelaajat voivat kiertää eri pisteitä harjoitusten aikana – ja näin kaikki saavat monipuolista kuormitusta.
3. Pienpelit tasoittavat eroja
Pienpelit (esim. 2v2, 3v3, 4v4) ovat loistava tapa tasata taitoeroja. Pienellä kentällä tapahtumat pysyvät hallittavina ja jokainen saa enemmän kiekollisia tilanteita. Pelin vaatimukset nousevat luontevasti: kehittyneemmät joutuvat tekemään nopeampia ratkaisuja ja vähemmän kehittyneet pysyvät silti mukana pelissä.
Harjoituksiin voi lisätä yksinkertaisia sääntömuutoksia, jotka tuovat lisähaastetta kehittyneille – esimerkiksi maalin saa tehdä vasta kolmannen syötön jälkeen, tai ratkaisun saa tehdä vain yhdellä kosketuksella.
4. Pariharjoitteet ja yksilöllinen palaute
Pariharjoitteet voivat toimia hyvin, kun parien valinnassa huomioidaan taitotasot. Esimerkiksi syöttöharjoituksissa tai luisteluvedoissa voidaan rakentaa pareja niin, että molemmat saavat sopivan haasteen.
Samalla yksilöllinen palaute korostuu – anna pelaajille henkilökohtaista ohjausta, huomioi heidän kehitysvaiheensa ja tarjoa selkeitä, ymmärrettäviä kehitystehtäviä.
Eri kokoisten seurojen erilaiset haasteet
Ryhmäjaon ja harjoittelun yksilöllistämisen tarve korostuu erityisesti silloin, kun jäällä on suuri määrä pelaajia tai toisaalta hyvin pieni ryhmä. Molemmissa tilanteissa on omat haasteensa.
Suurissa seuroissa voi olla samaan aikaan jäällä jopa 40–60 pelaajaa. Tällöin harjoittelun suunnittelu on äärimmäisen tärkeää:
- Miten varmistetaan, että jokainen saa riittävästi toistoja?
- Miten rytmitetään harjoituksia niin, että aktiivinen aika jäällä olisi mahdollisimman suuri, eikä harjoittelu valu seisoskeluksi?
Tässä korostuu harjoitteiden selkeys, nopea vaihdettavuus ja se, että harjoitukset ovat rakenteeltaan tehokkaita. Pienilläkin muutoksilla – kuten tarkalla ryhmien kierrätyksellä ja tehtävien selkeällä ohjeistuksella – voidaan saada enemmän irti samasta jääajasta.
Pienemmissä seuroissa tilanne on päinvastainen: pelaajia voi olla vain 10–15 jäällä. Tämä tuo mahdollisuuden yksilöllisempään ohjaukseen, mutta samalla haasteeksi nousee suuret tasoerot. Kun pelaajamäärä on pieni, yksittäisten pelaajien erot voivat korostua entisestään – ja harjoitteiden suunnittelussa täytyy erityisesti huomioida, miten ne palvelevat sekä edistyneempiä että aloittelevampia pelaajia samanaikaisesti.
Hyvä valmennus löytää tasapainon molemmissa ympäristöissä – niin ruuhkaisella kuin hiljaisellakin jäällä.
Vinkkejä valmentajille käytännön arkeen
- Suunnittele monitasoisesti: Mieti jo etukäteen, miten voit säätää harjoitteiden vaikeusastetta eri pelaajille.
- Aseta yksilöllisiä kehitystavoitteita: Jokaisella pelaajalla voi olla oma oppimistehtävänsä, vaikka harjoitus on yhteinen.
- Pidä harjoitteet aktiivisina: Vältä jonottamista – enemmän liikettä, enemmän oppimista.
- Anna henkilökohtaista palautetta: Jokainen kehittyy eri tahdissa, mutta jokainen tarvitsee nähdyksi tulemisen tunnetta.
- Vaihtele ryhmiä ja toistoja: Ryhmät eivät ole pysyviä – joustavuus on avain.
Lopuksi: yksilö kehittyy, kun ryhmä tukee
Tasapainoinen ja suunnitelmallinen ryhmäjako ei erottele, vaan tukee. Kun jokainen pelaaja saa harjoitella omalla kehitystasollaan, kokee olevansa osa joukkuetta ja saa sopivasti haastetta, syntyy paras pohja oppimiselle ja kehittymiselle.
Hyvä harjoittelu ei ole yhden muotin mukaan tehtyä. Se on joustavaa, selkeää ja yksilöä huomioivaa – juuri kuten hyvä valmennus parhaimmillaan on.
