Kun jääkiekkoa katsoo pidempään, ei vain maaleja tai koosteita, vaan vaihtoja, pieniä tilanteita ja sitä, mitä tapahtuu ilman kiekkoa, alkaa huomata saman ilmiön yhä uudelleen.
Kentällä on pelaajia, jotka eivät välttämättä ole joukkueen nopeimpia, vahvimpia tai teknisesti näyttävimpiä. Silti he ovat usein siellä, missä peli ratkeaa. He ehtivät irtokiekkoihin. He ovat tukemassa oikeaan aikaan. He näyttävät olevan askeleen edellä.
Usein tästä sanotaan yksinkertaisesti: pelaajalla on hyvä peliäly.
Mutta mitä peliäly oikeasti tarkoittaa arjessa – ja onko se jotain, mitä voi kehittää?
Mitä peliäly tarkoittaa käytännössä?
Peliäly ei ole teoreettinen käsite. Se ei ole pelikirjojen ulkoa osaamista eikä taktista sanastoa. Käytännössä peliäly näkyy yhdessä asiassa ylitse muiden:
pelaaja on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Hän näkee, missä on tilaa.
Hän pelaa itsensä niihin tilanteisiin.
Hän ei seuraa peliä, vaan on osa sitä.
Peliäly rakentuu havainnoinnista, ennakoinnista ja päätöksenteosta. Näitä ei voi erottaa toisistaan, sillä jääkiekko on niin nopea peli, että ne tapahtuvat lähes samanaikaisesti. Pelaaja havainnoi ympäristöään, ennakoi mihin tilanne on kehittymässä ja tekee päätöksen ennen kuin tilanne ehtii kasautua ja vaihtoehdot sulkeutuvat.
Juuri ennen kosketusta kiekkoon peliälykäs pelaaja on jo ehtinyt katsoa ympärilleen, hahmottaa vastustajien ja kavereiden sijainnit sekä päättää, mitä aikoo tehdä seuraavaksi. Siksi hänen ratkaisunsa näyttää nopealta ja vaivattomalta. Todellisuudessa hän vain teki päätöksen silloin, kun tila oli vielä olemassa.
Tähän sopii Wayne Gretzkyn lause: “I skate to where the puck is going to be, not where it has been.” Eli suomennettuna “Luistelen sinne, missä kiekko tulee olemaan, en sinne missä se on ollut.”
Päätöksenteko ilman rohkeutta jää vajaaksi
Yksi peliälyn keskeisimmistä, ja usein aliarvioiduista, osista on rohkeus.
Pelaaja voi nähdä tilanteen oikein ja ymmärtää, mitä pitäisi tehdä. Mutta jos hänellä ei ole rohkeutta tehdä päätöstä, peliäly ei realisoidu. Kun päätös viivästyy, tila ehtii kuivua kasaan. Kun tila on poissa, pelaaja on jo myöhässä.
Tässä mielessä päätöksenteko ja rohkeus ovat erottamattomat. Rohkeus ei tarkoita holtitonta riskinottoa, vaan uskallusta tehdä nopeita ratkaisuja tilanteissa, joissa täydellistä varmuutta ei ole.
Jos pelaaja pelkää virheitä enemmän kuin haluaa onnistua, peli ei kehity oikeaan suuntaan. Tämä ei ole vain yksilön ominaisuus, vaan myös ympäristön seurausta. Pelaaja, joka pelaa liian varovaisesti, hidastaa omaa peliään ja silloin peliälykin jää piiloon.
Milloin peliäly alkaa näkyä ja eriytyä?
Yllättävän aikaisin.
Jo 8-vuotiaiden peleissä näkee eroja. Suurin osa lapsista liikkuu kiekon perässä laumana, mikä on täysin luonnollista. Mutta joukossa on usein pelaajia, jotka alkavat hahmottaa peliä eri tavalla. He huomaavat, että kiekko on kulmassa, mutta seuraava vaarallinen tila syntyy vastustajien välistä. He liikkuvat suhteessa maaliin, eivät vain kiekkoon.
Nämä pelaajat eivät välttämättä vielä onnistu ratkaisuissaan, mutta ajattelumalli on jo erilainen. Peliäly ei ole tässä vaiheessa valmis, mutta se alkaa eriytyä usein jo heti joukkuetoiminnan alussa.
Vaikka peliäly kehittyy väkisinkin pelaamalla, se ei kehity kaikilla yhtä pitkälle ilman ohjausta. Systemaattinen harjoittaminen jo varhaisessa vaiheessa luo selkeän kilpailuedun myöhemmässä iässä.
Onko peliäly synnynnäistä vai opeteltavissa?
Tämä on ikuisuuskysymys, eikä siihen ole yksiselitteistä vastausta.
Kyllä mielestämme sen voi sanoa, että viimeiset prosentit ovat usein synnynnäisiä. Se poikkeuksellinen vaisto, jolla joku näkee kentän kokonaisuutena, ei ole täysin opetettavissa. Kaikista ei tule pelintekijöitä, jotka lukevat peliä vaistonvaraisesti huipputasolla.
Mutta suuri osa peliälystä on kehitettävissä.
Pelaajaa voidaan opettaa lukemaan peliä, seuraamaan oikeita asioita ja tekemään päätöksiä paineen alla. Tätä voidaan harjoittaa yllättävän pitkälle, kun harjoittelu on rakennettu oikein.
Tärkeä ero on tiedon ja osaamisen välillä. Pelaaja voi tietää, mitä hänen pitäisi tehdä, mutta se ei auta, jos hän ei pysty tekemään päätöstä silloin, kun tila on vielä auki. Peliäly kehittyy vasta silloin, kun pelaaja oivaltaa itse – ja oivallus syntyy kokemuksen, toistojen ja palautteen kautta.
Mikä estää peliälyn kehittymistä arjessa?
Ilman että mennään laajaan järjestelmäkritiikkiin, yksi asia nousee esiin yhä uudelleen: liiallinen ohjaaminen ja virheiden pelko.
Jos harjoittelu on rakennettu niin, ettei pelaajalla ole mahdollisuutta tehdä omia ratkaisuja, peliäly ei kehity. Suljetut harjoitteet voivat kehittää tekniikkaa, mutta ne eivät opeta lukemaan peliä.
Myös ympäristö, jossa virheitä ei sallita, tukahduttaa rohkeuden. Ja ilman rohkeutta päätöksenteko hidastuu. Kun pelaaja alkaa varmistella, tila ehtii aina kuivua kasaan ennen kuin päätös syntyy.
Missä peliäly kehittyy – ja missä ei?
Peliäly kehittyy tilanteissa, joita ei voi täysin kontrolloida.
Pienpelit, rajatut tilat ja pelinomaiset harjoitteet pakottavat pelaajan havainnoimaan, ennakoimaan ja tekemään päätöksiä itse. Vaihtoehtoja on useita, aikaa ja tilaa rajallisesti, ja vastuu valinnasta on pelaajalla.
Toistot luovat varmuutta. Varmuus tuo rohkeutta. Ja rohkeus nopeuttaa päätöksentekoa. Mutta pelkät toistot eivät riitä, jos kukaan ei katso pelaajaa yksilönä. Jos pelaaja toistaa samoja ratkaisuja kerrasta toiseen ilman palautetta, kehitys pysähtyy.
Siksi yksilöllinen palaute – juuri omista tilanteista – on ratkaisevassa roolissa peliälyn kehittymisessä.
Peliäly ei tarkoita samaa kaikille
On tärkeää ymmärtää, ettei peliäly näytä samalta kaikilla pelaajilla.
Pelintekijälle se näkyy rytmissä ja syöttövalinnoissa. Isokokoiselle pelaajalle ajoituksessa, mailan käytössä ja tilan ottamisessa. Nopealle luistelijalle siinä, milloin vauhtia kannattaa käyttää ja milloin ei.
Kaikilla osa-alueilla pitää olla riittävä perusosaaminen, mutta sen jälkeen pelaajan tulisi kehittää omia vahvuuksiaan. Peliäly auttaa ymmärtämään, miten juuri omat ominaisuudet saadaan parhaiten käyttöön joukkueen hyväksi.
Peliäly ei ole mystinen lahja,
Joka joko on tai ei ole. Se on taito, joka rakentuu havainnoinnista, ennakoinnista, päätöksenteosta ja rohkeudesta ja ennen kaikkea ympäristöstä, jossa näitä saa harjoitella.
Unohdetaan ne viimeisesti prosentit, joihin ei välttämättä voi vaikuttaa ja keskitytään asioihin, joihin voidaan vaikuttaa.
Kun pelaajalle annetaan mahdollisuus tehdä päätöksiä silloin, kun tila on vielä olemassa, erehtyä, saada palautetta ja yrittää uudelleen, peli alkaa näyttää helpommalta. Ja usein juuri silloin katsomossa sanotaan:
“Tuolla pelaajalla on hyvä peliäly.”
Se ei ole sattumaa. Se on seurausta siitä, miten ja missä pelaaja on saanut oppia.
