2011-2018
Ilmatar-Areena

Hyökkääjä- ja puolustajaleiri Espoossa 18.-19.7.

199€

Seguro Trainingin pelipaikkakohtainen kesäleiri Espoossa 18.–19.7. Kahden päivän intensiivileiri 2011–2018-syntyneille pelaajille, jossa keskitytään puolustajien ja hyökkääjien pelipaikkakohtaisiin taitoihin. Leirillä harjoitellaan pelin kannalta tärkeimpiä tilanteita jäällä, pelipaikkakohtaista fysiikkaa sekä mentaalivalmennusta. Pienryhmissä toteutettava valmennus takaa runsaasti henkilökohtaista palautetta ja konkreettisia työkaluja pelaajan kehittymiseen.

Puolustuksen varmuus ja hyökkäyksen tehokkuus
Seguron suosituimmassa leirikonseptissa keskitytään pelipaikkakohtaisiin taitoihin ja pelitilanteisiin.

Hyvän ja loistavan pelaajan ero syntyy useasta tekijästä. Loistavalla pelaajalla tekniikka, mailatyöskentely ja fysiikka ovat kunnossa, mutta lisäksi hän on mentaalisesti vahva, haluaa oppia jatkuvasti lisää ja kykenee toimimaan myös paineen alla ja haastavissa tilanteissa. Hän on nöyrä joukkuepelaaja, joka seuraa ja analysoi myös esikuviensa toimintaa niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Tällä leirillä keskitymme niihin asioihin, joihin valmennuksella voidaan aidosti vaikuttaa:
spesifiin, pelipaikkakohtaiseen valmennukseen jäällä ja oheisharjoittelussa.
Täysin uutena kokonaisuutena leiriin on lisätty mentaalivalmennus, joka tukee pelaajan kokonaisvaltaista kehittymistä.

Jääharjoitusten sisällöt on rakennettu pelipaikkakohtaisesti tärkeimpien ominaisuuksien mukaan:

Puolustajille

  • viivaliikkuminen

  • kiekon hakeminen omasta päästä ja pelin avaaminen

  • kiekonriistot ja puolustaminen

Hyökkääjille

  • kulmatilanteiden voittaminen

  • 1vs1-haastot

  • maalipaikkojen luominen

Leirin rakenne

Ajankohta: 18.–19.7.
Paikka: Ilmatar-Areena, Espoo
Ikäryhmät: 2011–2018-syntyneet

Leiripäivä sisältää

  • 2 jääharjoitusta / päivä (puolustajille ja hyökkääjille erikseen)

  • pelipaikkakohtaiset fysiikkaharjoitukset

  • mentaalivalmennuksen

  • lounaan harjoitusten välissä

Päivän kesto noin klo 9.00–15.00. Tarkempi aikataulu ja käytännön info toimitetaan osallistujille lähempänä leiriä.

Valmennus

Leirin valmennuksesta vastaavat Seguro Trainingin Joona Tolvanen ja Larri Vartiainen muiden leirivalmentajien kanssa.
Seguron valmennuksessa on mukana urheilijoita NHL- ja Liiga-tasolta aina nuoriin U9-pelaajiin asti.

Seguro Trainingissa urheilijat kohdataan yksilöinä. Leirillä tämä toteutuu siten, että pelaajat jaetaan ikäryhmittäin ja näissä vielä pienryhmiin, joissa valmennus on tehokasta ja henkilökohtaista

Yhdellä valmentajalla ei ole samanaikaisesti yli 14 pelaajaa jäällä, mikä mahdollistaa jatkuvan palautteen ja aidon ohjaamisen.

Lähetämme tarkemmat ohjeet erikseen ennen leirin ajankohtaa

Leiripäivänä ilmoittautuminen alkaa klo 9.00 ja valmennus on paikalla viimeistään 8.45 alkaen. Toiminta alkaa 9.10 eli kannattaa saapua ajoissa.

Tyypillinen Seguron leiripäivän ohjelma:

  • 9.00- Ilmoittautuminen
  • 9.10-9.45 Oheinen
  • 10.00-11.00 Jää
  • 11.15 Lounas
  • 11.45-12.15 Oheinen (Pelit)
  • 12.30- 14.00 Jää
  • 14.15 Päivä päättyy
  • (Todellinen aikataulu ilmoitetaan leirikohtaisesti)

Leirille mukaan:

  • Jääkiekkovarusteet
  • Pyyhe
  • Juomapullo
  • Hikipukuja
  • Vaihtovaatteet molemmille päiville
  • Keliin sopivat ulkoliikuntavarusteet

Teemme yhden A:n pelaajista kolmen A:n pelaajia ja AAA pelaajista ammattilaisia. Haluamme olla osaltamme vaikuttamassa jokaisen nuoren uraan, jonka kanssa pääsemme töitä tekemään. Lupaamme siis että meiltä löydät kaikkein sitoutuneimmat, turvallisimmat sekä kannustavimmat valmentajat.

Ilmoittaudu leirille tästä.

Lisätietoja ilmoittautumiseen puhelimitse
044 722 7711 tai sähköpostitse joona@segurotraining.fi.

Leiri-ilmoittautumiset ovat sitovia.
Peruutuksista yli 7 vrk ennen leirin alkua peritään 50 % leirin hinnasta. Alle 7 vrk ennen leiriä tapahtuvasta terveydellisestä syystä johtuvasta peruutuksesta, annamme Seguron leirilahjakortin, joka tulee käyttää 12 kk sisällä päiväyksestä.
Ilmoittautumalla leirille hyväksyt ehdot.

Seguro Management Oy ei vastaa mahdollisista vahingoista mikäli osallistujalla ei ole voimassaolevaa vakuutusta

2011-2018
Ilmatar-Areena

Hyökkääjä- ja puolustajaleiri Espoossa 18.-19.7.

199€

Leirit

Pelaajan / leirille osallistuvan tiedot

Vanhemman tiedot

Huipulla erot ovat marginaalisia, ja kokonaisuuden harjoitteleminen vie aikaa, mutta sen erinomainen osaaminen mahdollistaa tien huipulle.

– Joona Tolvanen, Seguro Training