Kenttäpelaajille maalinteon harjoittelemista kiekonkäsittelyn, pelitilanneharjoittelun ja suuren määrän toistoja kautta. Maalivahdeille oman pelaamisen monipuolistamista ja varmuutta tärkeimpiä osa-alueita kehittämällä.
Maalintekijän ja maalivahdin rooleissa yhteistä on kyky toimia optimaalisesti paineen alla. Kun ratkaisu on seuraavasta maalista kiinni tai maalivahdin tapauksessa siitä päästääkö maalin on paineensietokyvyn oltava korkea. Näissä rooleissa helpoin tapa on vain syöttää kaverille ja näin siirtää vastuu hänelle. Kenttäpelaaja oppii harjoitusten kautta tekemään oikeita ratkaisuja kentällä ja sitten riittävällä määrällä toistoja hän saa varmuutta tekemiseen, jolloin paineensiteokyky kasvaa varmuuden ja taidon kanssa. Maalivahdeilla tekniikan ja sijoittumisen harjoittelulla, reaktionopeus sekä liikkuvuuden parantamisella saa varmuutta tekemiseen ja henkinen vahvuus kasvaa. Tämän jälkeen suuri määrä toistoja auttaa entisestään maalivahtia paremmaksi.
Kenttäpelaajien kanssa leirillä käydään läpi oikeaoppinen laukaisutekniikka jokaiseen eri laukaisumalliin. Harjoitellaan maalintekoa eri tilanteissa ja opetetaan pelaajia löytämään tyhjät tilat ja ratkomaan erilaisia tilanteita automaattisesti selkärangasta tulevilla ratkaisuilla.
Maalivahdit harjoitteleva monipuolisesti maalivahtipelin eri osa-alueita.
Teemoina jäällä on muun muassa: Pelin lukeminen, sijoittuminen, pelaaminen erilaisissa maalintekotilanteissa, reboundpelaaminen sekä pienkulma- ja maalintaustapelit.
Autamme maalivahteja kehittämään omasta pelistään tasapainoisemman ja tehokkaamman laadukkaita harjoituksia ja henkilökohtaista palautetta yhdistämällä.
Ajankohta: 6.-7.6.2024
Paikka: Kaarelan jäähalli, Helsinki
Ikäryhmät: 2010-2014-syntyneet
Leiripäivä pitää sisällään 2 jääharjoitusta sekä leirin teemoja tukevat fysiikkaharjoitukset sekä lounaan harjoitusten välissä.
Päivän kesto noin 9.00-14.00, tarkempi info tulee lähempänä leiriä.
Valmennus
Leirin valmennuksesta vastaa Seguro Training ja Joona Tolvanen. Joona on luistelu- ja fysiikkavalmentaja, jonka valmennuksessa on tällä hetkellä niin NHL & Liiga pelaajia kuin nuoria tulevaisuuden tähtiä. Tällä leirillä valmentamassa on myös Atte Tolvanen RedBull Salzburgista sekä Eeli Tolvanen Seattle Krakenista
Seguron valmennuksessa urheilijat ovat yksilöitä jollaisina heitä myös ohjeistetaan ja analysoidaan. Leireillä tämä on mahdollista siten että pelaajat jaetaan ikäluokittain ryhmiin ja näissä ryhmissä vielä pienryhmiin. Yhdellä valmentajalla ei tällöin ole samanaikaisesti yli 15 pelaajaa jäällä valmennettavana.
Leiriohjeistus
Ilmoittautuminen:
Ilmoittautumisen jälkeen lähetämme vahvistuksen ilmoittautumisesta sähköpostiin ja tarkempi leiri-info tulee sähköpostitse 4 viikkoa ennen leirin alkamista.
Leiripäivänä ilmoittautuminen alkaa klo 9.00 ja valmennus on paikalla viimeistään 8.45 alkaen. Toiminta alkaa 9.10 eli kannattaa saapua ajoissa.
Tyypillinen Seguron leiripäivän ohjelma:
9.00- Ilmoittautuminen
9.10-9.45 Oheinen
10.00-11.00 Jää
11.15 Lounas
11.45-12.15 Oheinen (Pelit)
12.30- 14.00 Jää
14.15 Päivä päättyy
(Todellinen aikataulu ilmoitetaan leirikohtaisesti)
Leirille mukaan:
– Jääkiekkovarusteet
– Pyyhe
– Juomapullo
– Hikipukuja
– Vaihtovaatteet molemmille päiville
– Keliin sopivat ulkoliikuntavarusteet
Alla palautteita Seguron leireistä
Teemme yhden A:n pelaajista kolmen A:n pelaajia ja AAA pelaajista ammattilaisia. Haluamme olla osaltamme vaikuttamassa jokaisen nuoren uraan, jonka kanssa pääsemme töitä tekemään. Lupaamme siis että meiltä löydät kaikkein sitoutuneimmat, turvallisimmat sekä kannustavimmat valmentajat.
Leirin hinta:
Leirimaksu on 165 €, sisältäen leirin sekä sekä ruokailut.
Maksuehdot
Leiri laskutetaan 4 viikkoa ennen leirin alkamista.
Peruutusehdot
Leiri-ilmoittautumiset ovat sitovia.
Peruutuksista yli 7 vrk ennen leirin alkua peritään 50 % leirin hinnasta. Alle 7 vrk ennen leiriä tapahtuvasta terveydellisestä syystä johtuvasta peruutuksesta, annamme Seguron leirilahjakortin, joka tulee käyttää 6 kk sisällä päiväyksestä.
Ilmoittautumalla leirille hyväksyt ehdot.
Seguro Management Oy ei vastaa mahdollisista vahingoista mikäli osallistujalla ei ole voimassaolevaa vakuutusta